Ankerias

(Anguilla anguilla)

ruots. ål, engl. eel

Lahko: Ankeriaskalat Anguilliformes Heimo: Ankeriaat Anguillidae

Ankeriaan levinneisyyskartta

 

Kuva: Ari Saura
Kuva: Ari Saura

 

Tuntomerkit  Esiintyminen ja alkuperä   Lisääntyminen  Ravinto, kasvu ja vaellukset Kalastus ja saaliit  Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus

 

Tuntomerkit: Elintavoiltaan salaperäinen ja olemukseltaan käärmemäinen ankerias on sisävesissämme ainoa kala, jonka ruumiin etupuoliskolta alkava pitkä selkäevä, surkastunut pyrstö ja peräevä ovat kasvaneet yhteen. Parillisista evistä ovat jäljellä vain rintaevät. Pää on melko pieni, suippokuonoinen. Paksu nahka pienten suomujen ja reilun limakerroksen peittämä.

Esiintyminen ja alkuperä: Ankeriasta on useissa Euroopan ja Pohjois-Afrikan vesistöissä. Ankerias on huolestuttavasti vähentynyt koko levinneisyysalueellaan. Suurista vesistöistämme ankeriasta lienee noussut runsaimmin Kymijokeen ja Kokemäenjokeen. Tietoja jokiin nousseista ankeriaista on myös niinkin pohjoisesta kuin Kemijoen vesistöstä. Mereen laskevien jokien patoamisen myötä ankeriaiden luontainen nousu järviimme on lähes kokonaan estynyt, mutta istutettuna sitä on nykyisin useissa vesistöissä.

Lisääntyminen: Ankeriaan elämä alkaa tiettävästi Atlantin Sargassomeressä. Ankeriaiden on päätelty kutevan 17-20-asteisessa vesikerroksessa 150-400 metrin syvyydessä. Ainuttakaan sukukypsää tai pitkällä kehityksessä olevaa ankeriasta tai hedelmöittynyttä mätimunaa ei ole kuitenkaan tavoitettu. Sen sijaan pienimmät Atlantilta löydetyt ankeriaanpoikaset ovat olleet 5-7 mm mittaiset. Leptocephalus-poikaset nousevat kuoriuduttuaan pintavesiin ja aloittavat kulkeutumisen merivirtojen mukana. Pari-kolme vuotta avointa Atlanttia kuljettuaan leptocephalus-poikaset saapuvat Euroopan rannikolle kesäkuussa ja muuttavat muotoaan. Läpikuultavat, mutta muuten paljon aikuisen kaltaiset lasiankeriaat nousevat Euroopan länsirannikon jokisuihin. Itämeren jokiin nousevat yksilöt ovat jo hieman vanhempia kasvu- eli kelta-ankeriaita.

Ravinto, kasvu ja vaellukset: Ankerias syö pohjaeläimiä ja myös pikkukaloja pääasiassa yöllä kesäkuukausina. Kasvuankeriasvaihe kestää järvissä koirailla 6-9 ja naarailla 8-15 vuotta. Suurimmat ankeriaat saavuttavat yli metrin pituuden, 3 kilon painon ja 20 vuoden iän. Sukukypsyyden lähestyessä kalat lähtevät lähes 6 000 km:n pituiselle kutuvaellukselleen. Matkanteossa olevia kaloja ei ole tavoitettu varsinaisesta valtamerestä eikä ankeriaiden käyttämistä suunnistuskeinostakaan ole vielä saatu selvyyttä.

Kalastus ja saaliit: Ankerias on arvokkaimpia kalojamme, jos arvo määritellään kilohinnan mukaan. Se on ollut kuitenkin aina melko vähälukuinen ja siksi sen merkitys on kokonaisuutena ollut varsin vähäinen. Ankeriaan istutukset aloitettiin jo yli sata vuotta sitten, suuremmassa määrin kuitenkin vasta 1960-1970-luvuilla. Kaikkiaan vesiimme istutettiin silloin yli 8 miljoonaa ankeriaanpoikasta. Vuosina 1979-1989 istukasankeriaiden tuonti maahamme oli kalatautivaaran takia kiellettyä. Ankeriassaalis oli vuosina 1978-1980 70-80 tonnia vuodessa, mutta istutusten tauottua se putosi vuoteen 1985 mennessä alle 30 tonniin. Vuonna 1989 uudelleen alkaneet istutukset ovat lisänneet ankeriassaaliita. Ankeriasta pyydystetään pitkäsiimalla, ongella, katiskalla ja rysällä.

Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus: Euroopan rannikon jokiin nousevien lasiankeriaiden määrät ovat dramaattisesti vähentyneet 1980-luvun alusta lähtien noin sadanteen osaan. Syyksi on esitetty kaikkiin ikävaiheisiin kohdistuvaa liian tehokasta pyyntiä, elinympäristöjen häviämistä rannikkoalueilla, jokien patoamisesta johtuvaa sisävesien kasvualueille nousun vaikeutumista, kudulle lähtevien vaellusankeriaiden tuhoutumista voimalaitosten turbiineissa, ympäristömyrkkyjä, japaninankeriaan loisnematodia, luontaista kannanvaihtelua ja myös ilmastonmuutoksesta johtuvaa mahdollista  Golf-virran pohjoisreunan siirtymistä aiempaa pohjoisemmaksi. 95% ankeriaista pyydetään lasiankeriaina, ja näistä suurin osa menee viljelylaitoksiin jatkokasvatukseen, ja osa päätyy edelleen istukkaiksi. Nykyisin melkein kaikki Suomen sisävesien ankeriaista ovat istutuksista peräisin. Rannikkovesienkin kaloista todennäköisesti vain aniharva on saapunut tänne luontaisesti. Suomen lajien uhanalaisuus 2010-mietinnössä ankerias luiokiteltiin erittäin uhanalaiseksi.