Harjuksen uhanalaisuus

Harjus, harr, Thymallus thymallus, grayling

Harjuksen uhanalaisuutta tarkasteltiin vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa kolmen eri alueen/muodon (meriharjuksen, Etelä- ja Pohjois-Suomen sisävesien harjuskannan) osalta.

 

Kuva: Lauri Urho
Kuva: Lauri Urho

 

Harjus, merikannat, Östersjö harr, Thymallus thymallus, grayling in the Baltic Sea

Taustatietoa meriharjuksesta

Harjusta on esiintynyt Itämeren saaristovyöhykkeessä, laikuittain seuraavilla Suomen merialueilla: Tornion edusta, Krunnit, Raahen seutu-Olkijoki, Rahjan saaristo-Siiponjoki, Merenkurkku (1-6 osapopulaatiota), Isojoen suualue-Ouran saaristo. Harjuskannoista osa on meressä kutevia, ja osalla on ollut kutuvaellusta jokiin. Kutu ja poikasalueet ovat siis joessa tai merialueella uloimpien saarten rantavesissä. Harjuskannat ovat taantuneet jo vuosikymmeniä, mutta nyt tilanne on todella heikko. Lisääntyminenkin on vielä selkeästi heikentynyt 2000-luvulla. Meriharjuksen yksilömäärät ovat voimakkaasti vähentyneet eri esiintymisalueilla, minkä lisäksi myös esiintymien määrä on vähentynyt. Harjuksen esiintymisestä meressä onkin viime vuosilta vain yksittäisiä kalastajien epäsäännöllisiä havaintoja. Joissain paikoin istutukset jokiin saattavat sotkea arviointia. Eräs syy vähenemiseen on saattanut olla rantavyöhykkeen rihmalevien runsastuminen kutupohjilla ja poikasalueilla. Ilmastonmuutos heikentää tilannetta entisestään. Merialueen kannat ovat pienentyneet lähes olemattomiin, sillä vain yksittäisiä kaloja saadaan, eikä lisääntymistä ole viime vuosina havaittu. Tällä perusteella meriharjus luokiteltiin äärimmäisen uhanalaiseksi. Poikasia on etsitty vuosina 2005–2007, mutta niitä ei ole löydetty merestä Krunneilta eikä Merenkurkusta Suomen puolelta, ainoastaan Ruotsin puolelta Merenkurkkua. Lisääntymisalueiden tila on heikentynyt.

Hoitotoimet: Eräät paikalliset yhteisöt ovat asettaneet rauhoitusalueita. Jos meriharjus halutaan suojella, kalastusta on edelleen rajoitettava tai se on kiellettävä kokonaan kutupaikoilla ja niiden läheisyydessä. Krunnien kannasta perustettiin vuonna 1998 emokalasto, joka lopetettiin vuonna 2008, koska sen uudistaminen luonnosta osoittautui vaikeaksi. Kantojen rippeistä olisi kuitenkin ehkä vielä mahdollista perustaa emokalastoja ja viljelyn avulla yrittää palauttaa meriharjuskantoja mereen. Kutupaikkojen ja poikasalueiden puhdistamista kannattaisi kokeilla jo ennen palautusistutuksia.

Harjus, Etelä-Suomen sisävesikannat, insjöharr i södra Finland, Thymallus thymallus, freshwater grayling in southern Finland

Sisävesiharjukset on jaettu Etelä- ja Pohjois-Suomen kannoiksi. Etelä-Suomen isoissa järvissä ja virtavesissä esiintyy paikallisesti harjusta. Lähinnä niitä on Vuoksen vesistöalueen järvissä, virtapaikoissa ja joissa. Vuoksen vesistöalueella on perinnöllisesti toisistaan eroavia alkuperäisiä populaatioita (Vuoksi, Etelä-Saimaa, Puruvesi, Pielinen, Lieksanjoki-Ruunaa). Kala-atlaksessa on 5 esiintymää, joita on viljelyn avulla tuettu tai palautettu joihinkin järviin (Etelä-Saimaa, Pielinen, Höytiäinen). Lisäksi on Isojoen, Lestijoen ja joidenkin muiden Pohjanmaan jokien paikalliset harjuskannat. Istutuksilla on saatu aikaan lisääntyvät kannat mm. Rautalammin reitille, Kymijokeen ja Vantaanjokeen. Poikasnuottauksissa 1985–2007 poikasmäärät Etelä-Saimaalla eivät ole pienentyneet, mutta ne vaihtelivat runsaasti, ja viime vuosina kutupyynnissä saatujen emojen määrä on pienentynyt, vaikka alueelle on vuosittain istutettu keskimäärin 12 000 harjusta. Etelä-Suomen sisävesiharjukset luokiteltiin silmälläpidettäviksi. Ilmastomuutos on mahdollinen uhka harjuksen lisääntymiselle.

Hoitotoimet: Harjuskantojen elvyttämiseksi tarvittavat keinot ovat: kalastuksen säätely, vesiensuojelutoimet ja tuki-istutukset. Jokikantojen elvyttämiseksi tarvitaan myös koskikunnostuksia.

Pohjois-Suomen harjuskannat luokiteltiin elinvoimaisiksi

Lapin ja Kuusamon sekä Iijoen ja Kiiminkijoen alueilla harjus on yleinen. Rakennetuissa joissa, kuten Oulujoen valuma-alueella ja Kuivajoessa ja Pyhäjoessa, se on kuitenkin vähälukuisempi. Paikoin rakennetuissa jokiympäristöissä onkin tehty tuki-istutuksia. Nämä pohjoiset harjuskannat katsottiin silti elinvoimaisiksi.