Kilohaili

(Sprattus sprattus)

ruots. skarpsill, engl. sprat

Lahko: Sillikalat Clupeiformes Heimo: Sillit Clupeidae

Kilohailin esiintymiskartta

 

Kuva: Jussi Pennanen
Kuva: Jussi Pennanen

 

Tuntomerkit   Esiintyminen ja alkuperä   Lisääntyminen   Ravinto, kasvu ja vaellukset
Kalastus ja saaliit   Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus

 

Tuntomerkit: Kilohaili on silakkaa muistuttava, hopeakylkinen pieni parvikala. Sillä on särmikkäät vatsasuomut, jotka tuntuvat sormeen teräviltä pyrstöstä päähän päin vedettäessä. Kilohailin vatsaevät sijaitsevat selkäevän etupuolella, kun taas aikuisella silakalla selkäevän alla. Kilohailin silmät ja pääkin ovat suhteellisesti pienemmät kuin silakalla.

Esiintyminen ja alkuperä: Kilohailia tavataan pohjoisella Atlantilla, Välimeressä, Mustassa meressä ja koko Itämeren alueella. Pohjanlahdella kilohailia on vähemmän kuin Itämeren eteläosissa. Kilohaili viettää suurimman osan elämästään avomerellä. Talvella, jolloin vesi on kylmää lähellä pintaa, kilohailit muodostavat parvia jopa yli sadan metrin syvyyteen. Syksyllä kalojen tavallinen oleskelusyvyys on 10-40 metriä.

Lisääntyminen: Kilohaili tulee sukukypsäksi 2-3-vuotiaana, jolloin se on keskimäärin 12 cm pituinen. Itämeren pohjoisosassa kilohaili kutee kesäkuukausina. Kutu tapahtuu ulapalla, mutta verrattain lähellä pintaa. Kutu tapahtuu useassa jaksossa, joiden välillä on 8-10 päivän tauko. Mätimunat ajelehtivat vapaasti vedessä, mikäli veden suolapitoisuus on vähintään 5-6 promillea. Alhaisemmassa pitoisuudessa mäti vajoaa pohjaan eikä kehity poikasiksi. Kilohailinaaras saattaa tuottaa kymmeniä tuhansia mätimunia kesän kuluessa. Kilohailin lisääntymistuloksessa eri vuosina on suurta vaihtelua.

Ravinto, kasvu ja vaellukset: Kilohaili kasvaa nopeasti parina ensimmäisenä elinvuotenaan. Sen jälkeen kasvu hidastuu ja lähes lakkaa. Kilohailisaaliissa yleisimpiä ovat kaksi- ja kolmivuotiaat kalat, joiden pituus on 10-13 cm ja paino 10-13 g. Yli kymmenvuotiaiden kilohailien pituus on 13-14 cm ja paino 14-15 g. Ravinnokseen kilohaili käyttää planktonäyriäisiä, kylmänä vuodenaikana hankajalkaisäyriäisiä ja kesällä lähinnä vesikirppuja. Kilohaili itse on tärkeä turskan ravintokohde. Kilohaili suorittaa silakan tavoin pystysuoria vaelluksia. Kilohailikannan ollessa pieni kalat pysyttelevät enimmäkseen Itämeren etelä- ja keskiosissa, ja Suomen vesistä niitä saadaan vähän. Kun kanta kasvaa, kalat laajentavat esiintymisaluettaan pohjoiseen, ja kilohaili yleistyy rannikollamme.

Kalastus ja saaliit: Itämeren kilohailisaaliit alkoivat kasvaa 1900-luvun jälkipuoliskolla troolipyynnin kehittymisen seurauksena. 1970-luvun alkupuolella kilohailia kalastettiin Itämerestä jo yli 200 000 tonnia vuodessa. Saaliit pienenivät 1980-luvulla turskakannan kasvun myötä. Vuoden 1990 jälkeen Itämeren kilohailisaalis on viisinkertaistunut ja oli ennätykselliset yli 500 000 tonnia vuonna 1997. Kilohaili on edelleen koko 2000-luvun ollut runsas  Itämeren etelä- ja keskiosissa ja Suomen vuosittainen saalis on vaihdellut 9 000-25 000 tonnia. Maailman kilohailisaaliista suurin osa kalastetaan Itämerestä. Teollisuuden maustekalat ja täyssäilykkeet on viime aikoihin asti tehty lähes yksinomaan kilohailista.

Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus: Itämeren kilohailisaaliit ja –kannan koko vaihtelee voimakkaasti, mutta siihen liittyviä mahdollisia uhkatekijöitä ei kunnolla tunneta.