Lohi

(Salmo salar)

ruots. lax, engl. salmon, Atlantic salmon

Järvilohi
(Salmo salar m. sebago)

ruots. insjölax, engl. landlocked salmon

Lahko: Lohikalat Salmoniformes Heimo: Lohet Salmonidae Alaheimo: Salmoninae

Lohen levinneisyyskartta Järvilohen levinneisyyskartta

 

Kuvassa noin kymmenen kiloinen naaras merilohi. Kuva: Ville Vähä
Kuvassa noin kymmenen kiloinen naaras merilohi. Kuva: Ville Vähä

 

Tuntomerkit  Esiintyminen ja alkuperä  Lisääntyminen  Ravinto, kasvu ja vaellukset Kalastus ja saaliit  Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus

 

Tuntomerkit: Varsin solakan ja pitkänomaisen lohen erottaminen taimenesta tuntuu välillä vaikealta. Pienemmän, teräväkärkisemmän pään ja ohuemman pyrstön varren lisäksi lohen pyrstön lovi on usein selkeämpi kuin meritaimenen. Samoin lohella yläleuka ulottuu noin silmän takareunan kohdalle, kun taas taimenella selvästi sen taakse. Lohen kyljillä tumma pilkutus harvemmin ulottuu selvästi kylkiviivan alapuolelle, taimenella taas tämä täplitys on yleistä. Suurempien suomujen takia kylkiviivan ja rasvaevän väliin jää lohella 11-15, tavallisesti 12-14 suomua, kun taas taimenella niitä on 14-19, tavallisesti 16. Lisäksi kitalaessa oleva vannasluun hampaita on lohella selvästi vähemmän kuin taimenella.

Esiintyminen ja alkuperä: Lohesta tavataan kahta ekologista muotoa. Merilohi tekee merivaelluksen ja kutee mereen laskevissa joissa. Järvilohi elää sen sijaan koko elämänsä makeassa vedessä. Se vaeltaa järvissä ja kutee niihin laskevissa joissa. Molemmilla muodoilla uskollisuus omalle kotijoelle on johtanut jokikohtaisten, perinnöllisesti erilaistuneiden kantojen kehittymiseen. Lohen alkuperäistä elinaluetta ovat Atlantin valtameren pohjoisosa ja Itämeri. Suomen nykyisistä lohijoista Jäämereen laskevat Näätämönjoki ja Tenojoki. Itämeren puolella lohi on aikoinaan lisääntynyt yli kahdessakymmenessä maamme joessa, mutta nykyään alkuperäinen, täysin luonnonvaraisesti lisääntyvä lohikanta on jäljellä ainoastaan Tornion- ja Simojoessa.  Itämeren alueella padottuihin jokiin istutetaan  lohen vaelluspoikasia korvaamaan muun muassa patoamisen takia menetettyä luonnon poikastuotantoa. Järvilohi elää muun muassa Vuoksen vesistössä, Laatokassa, Äänisessä, Vänernissä ja eräissä Pohjois-Amerikan järvissä. Suomessa Saimaan järvilohi on lähes kokonaan viljelyn ja istutusten varassa. Vuoksen vesistön lisäksi istutettua Saimaan järvilohta on myös muissa suurissa järvissä, kuten Inarinjärvessä ja Päijänteessä.

Itärajalla olleiden nousuesteiden poistamisen ansiosta myös Laatokan järvilohi pääsee jälleen nousemaan Hiitolanjokea pitkin Suomen puolelle saakka ja on jo muutamana vuonna onnistuneesti lisääntynytkin Kangaskosken voimalan alla. Jäämeren lohen järvimuodon Kuittijärven järvilohen nousuesteet on myös poistettu Kuusamon Pistojoesta ja on mahdollista, että lohi myös siellä nousee Suomen puolelle. Tuulomajoen lohen elvytyshankkeessa Luttojoen yläosalle siirretyistä emolohista osa on onnistunut kutemaan Suomujoen vanhoilla lisääntymisalueilla.

Lisääntyminen: Lohen ja järvilohen kutunousu jokiin alkaa kevättulvan aikaan, huippu ajoittuu usein kesäkuulle ja jatkuu heinäkuun lopulle. Vanhimmat kalat ilmaantuvat kutupaikoille ensimmäisenä ja nuorimmat viimeisenä muutaman viikon erolla. Kutu tapahtuu myöhään syksyllä (syys-, loka- ja joskus jopa marraskuussa) virtapaikkojen matalilla sorapohjilla. Mäti hautoutuu pohjasoran sisässä talven yli ja poikaset kuoriutuvat munista keväällä. Poikaset viettävät Jäämereen laskevissa joissamme yleensä 3-5 vuotta ja Itämereen laskevissa 2-4 vuotta, jonka jälkeen ne vaeltavat mereen kasvamaan. Järvilohen poikaset viettävät joessa yleensä 2-3 vuotta. Vaelluspoikaset ovat joesta lähtiessään noin 14-17 cm pituisia ja painavat noin 20-40 grammaa. Nopeimmin sukukypsiksi kehittyvät lohet palaavat merivaellukseltaan kudulle jo yhden meressä vietetyn vuoden jälkeen. Näitä lohia kutsutaan kosseiksi, ja ne ovat lähes kaikki koiraita. Pieni osa koiraista saattaa kutea isompien vaelluslohien kanssa jopa jo jokipoikasena, ennen omaa vaellustaan mereen (ns. kääpiökoiraat). Yleensä koiraat ovat kudulle palatessaan 1-4 merivuoden ikäisiä ja painavat 2-20 kg iästä riippuen. Naaraslohet tulevat sukukypsiksi kasvettuaan meressä 2-5 vuotta (5-20 kg). Järvilohinaaraat ovat kudulle palatessaan noin 4-7 vuoden ikäisiä. Ne painavat silloin keskimäärin neljä kiloa (3-8 kg). Koiraat ovat kudulle palatessaan yleensä naaraita vanhempia (5-8 vuotta) ja kookkaampia (4-9 kg). Merilohella pääosa saaliista on 2-3 merivuoden ikäisiä kaloja ja saaliskalojen keskipaino on noin 6-7 kg. Suuri osa kuteneista lohista kuolee kutua seuraavan talven aikana, mutta osa kutee useammankin kerran, ja käy välillä meressä tai järvessä kasvamassa. Jokeen talveksi jääviä lohiyksilöitä kutsutaan talvikoiksi.

Ravinto, kasvu ja vaellukset: Lohen jokipoikasten ravintoa ovat ensimmäisenä kesänä eläinplankton, pienet hyönteiset sekä pohjaeläimet. Myöhemmin poikaset syövät suurempia hyönteistoukkia ja aikuisia vesihyönteisiä, jotka usein ovat virran kuljettamia. Meri- tai järvivaelluksen alussa nuoret lohet käyttävät vielä jonkin aikaa pintahyönteisiä ja vesiselkärangattomia ravinnokseen, mutta noin 25 sentin koosta alkaen enimmäkseen kalaa. Itämeressä lohen tärkeintä ravintoa ovat silakka ja kilohaili, järvissä yleensä muikku. Lohi on aikuisena nopeimmin kasvava kalamme. Lohen kasvussa on suurta vuosien ja yksilöiden välistä vaihtelua. Ensimmäisen merivuoden jälkeen Itämeren lohet ovat 1-3 kilon, toisen merivuoden jälkeen 3-7 kilon ja kolmannen meressä vietetyn vuoden jälkeen 7-13 kilon painoisia. Järvilohi kasvaa hitaammin kuin merilohi. Saimaalla järvilohet painavat ensimmäisen järvivuoden jälkeen noin 0,5-0,9 kg, toisen vuoden jälkeen 1,5-3 kg, ja kolmannen vuoden jälkeen 2-6 kg. Tenojoen ja Näätämöjoen lohet vaeltavat laajalla alueella Pohjois-Atlantilla, pääosa isoista lohista kasvaa Färsaarten pohjoispuoleisella merialueella ja muutamat käyvät aina Grönlannin itärannikolla asti. Tornionjoen ja Simojoen lohikantojen tärkeimmät syönnösalueet sijaitsevat Itämeren eteläosissa, jonne päästäkseen Tornionjoen latvoilla syntyneiden lohien on vaellettava jopa 2 000 km. Jos Selkämerellä esiintyy runsaasti pientä silakkaa, voi osa lohista pysähtyä syönnökselle sinne. Suomenlahden lohet pysyttelevät syönnösvaelluksellaan pääosin Suomenlahden alueella. Vuoksen vesistön järvilohen tärkeimpiä syönnösalueita ovat Paasivesi ja Pihlajavesi, mutta vaellukset saattavat ulottua aina Etelä-Saimaalle saakka.

Kalastus ja saaliit: Itämeren lohisaalista ja lohikantojen tilaa seurataan vuosittain. Lohisaaliit ovat pienentyneet huomattavasti 1980- ja 1990-lukujen taitteen huippusaaliista. Rysät ja ajosiimat ovat ammattikalastajien tärkeimmät lohipyydykset. Vapaa-ajankalastajat tavoittelevat lohia merialueella vetouistelemalla ja jokialueilta sekä uistelemalla että heittokalastamalla. Myös Teno- ja Näätämöjoen sekä Tornionjoen ja Simojoen kalastusta, saalista ja lohikantojen tilaa seurataan. Lohen alamitta meressä on 60 cm, paitsi Perämerellä leveysasteen 63⁰00’N pohjoispuolella 50 cm. Järvilohen alamitta on 60 cm.

Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus: Itämereen laskevissa joissa tapahtuneet ympäristömuutokset ovat heikentäneet lohen elinmahdollisuuksia. Koskia on valjastettu voimantuotantoon ja perattu uittoa varten, ojitukset ovat liettäneet kutusoraikkoja ja jätevedet heikentäneet veden laatua. Näiden muutosten takia Suomen 18:sta Itämereen laskevasta lohijoesta on ainoastaan kaksi jäljellä. Lohta on istutuksin pyritty palauttamaan jo useampaan jokeen. Kasvualueilla meressä lohen uhkana on ollut voimakas kalastus. Se on vähentänyt kotijokiinsa kudulle selviävien emokalojen määrää. Itämeren jokikannoissa on esiintynyt M-74-oireyhtymää, missä mädistä kuoriutuvat poikaset kuolevat ruskuaispussivaiheessa, on todettu Itämeren lohella vuodesta 1974 lähtien. 1990-luvulla sen aiheuttama poikaskuolleisuus kasvoi voimakkaasti. Viime vuosina poikaskuolleisuus on selvästi vähentynyt ja oli vuonna 2012 enää noin 1%. Vaikka oireyhtymän aiheuttajaa ei vielä täysin tunneta, yhtä mieltä ollaan siitä, että M74 liittyy lohen meressä syömään ravintoon. Vaikka M74 kuolevuus on ollut viime vuosina pientä, se voi tulevaisuudessa taas voimistua ja olla ajoittain lisäuhka Itämeren lohelle. Jäämereen laskevien jokien lohikantojen suurin uhka on Gyrodactylus salaris-lohiloinen, joka on Norjassa tuhonnut lohikannan paristakymmenestä joesta. Sen leviämistä Itämeren vesistöalueelta Jäämereen laskeviin jokiin pyritään ehkäisemään elävän kalan siirtokielloilla, kalastuskaluston desinfioinnilla ja valistuksella. Suomen lajien  uhanalaisuusarvioinnissa 2010 Itämereen ja Jäämereen laskevien jokiemme lohikannat ovat vaarantuneita ja järvilohikannat äärimmäisen uhanalaisia.