Miekkasärki

(Pelecus cultratus)

ruots. skärkniv, engl. razor-fish

Lahko: Cypriniformes, karppikalat Heimo: Cyprinidae, särkikalat

Miekkasärjen levinneisyyskartta

 

Kuvat: Lauri Urho
Kuvat: Lauri Urho

 

Miekkasärki on pintavesissä ja yleensä parvina liikkuva kirkaskylkinen särkikala, joka elää murtovedessä ja makeassa vedessä. Sitä on Itämeren, Kaspianmeren ja Mustanmeren alueilla rannikon tuntumassa sekä muun muassa Laatokassa ja Unkarin Balatonissa. Itämeressä miekkasärkeä on Puolan edustalta itään ja pohjoiseen päin.

Suomesta miekkasärki tunnetaan noin sadan vuoden ajalta. Aiemmin saatiin Viipurinlahdelta syönnöksillään lännemmäksi harhailleita yksilöitä Suomenlahdesta ja toisinaan Pohjanlahdesta asti. Uuden Saimaan kanavan valmistuminen muutti tilanteen;kanavan sulkualtaista alettiin yllättäen saada ongella miekkasärkiä 1980-luvulla. Hieman myöhemmin ensimmäisiä yksilöitä havaittiin myös Saimaan puolelta. Miekkasärkien kutuvaelluksesta Viipurinlahdelta Saimaan kanavaan on tullut jokakesäinen ilmiö. Lajista on 2000-luvulla saatu jatkuvasti lisää havaintoja pitkin rannikkoamme aina Ahvenanmaata ja Perämerta myöten.

Kuva: Lauri Urho
Kuva: Lauri Urho

Tuntomerkit: Miekkasärjen ruumis on kapea, kuin sapelin terän muotoinen. Vatsaa reunustaa terävä harjanne. Selkä on lähes suoralinjainen. Silmät ovat suuret, ja kuono on hyvin lyhyt. Pieni suu aukeaa ylöspäin. Evät ovat harmahtavat. Rintaevät ovat hyvin pitkät ja kärjistään suipot. Selkäevä on hyvin pieni ja taempana kuin peräaukko. Peräevä on pitkä ja lovikärkinen. Pyrstönvarsi on lyhyt ja kapea.

Kyljet ovat kirkkaan hopeanhohtoiset. Kylkiviiva tekee rintaevän tyven takana jyrkän mutkan alas, ja taempana se kulkee aaltoillen ruumiin alaosassa. Suomut ovat ohuita, kylkisuomut ovat vaihtelevankokoisia ja niskan suomut pieniä.

Lisääntyminen, kasvu ja ravinto: Miekkasärki kutee alkukesällä 15–20 °C:n lämmössä avoimessa pintavedessä. Se on ainoa särkikalamme, joka kutee tällä tavoin ja jonka mäti ei takerru alustaan. Kutupaikkoina ovat yleensä jokisuut, suistot tai jokien alaosat. Kutujaksoja on Suomessa luultavasti kaksi, ja niillä on väliä pari kolme viikkoa. Vaaleat mätimunat ovat hedelmöittyneinä ja turvonneina halkaisijaltaan 4‒6 mm. Makeassa vedessä ne voivat välttyä pohjaan vajoamiselta vedenpyörteiden kannattelemina ja ne leijuvat, jos veden suolapitoisuus on vähintään 10 promillea. Poikaset lähtevät heti kuoriuduttuaan uimaan ulappa-alueilla.

Kuva: Lauri Urho
Kuva: Lauri Urho

Miekkasärki ui avoimessa vedessä parvina, usein kuono ja selkä pintakalvoa viistäen. Se tavoittelee eläinplanktonia, pikkukaloja ja pinnalta hyönteisiä. Merialueella miekkasärki syö nuoria silakoita, kolmipiikkejä ja tokkoja, Saimaassa kenties muikunpoikasia. Se tulee sukukypsäksi noin viisivuotiaana ja 25‒30 cm pituisena. Naaraat voivat saavuttaa noin 900 gramman painon ja elää 20-vuotiaiksi.

Lajin tilanne ja uhkatekijät: Miekkasärki on kolmen viime vuosikymmenen aikana laajentanut elinaluettaan lännemmäksi ja Saimaan puolelle sekä vaikuttaa runsastuneen. Helsingin Vanhankaupunginlahdesta saatiin koekalastuksissa keväinä 2008‒2013 jopa kymmeniä miekkasärkiä vuosittain, ja Vantaanjokisuulta saatiin aikuisia miekkasärkiä alkukesällä 2014. Muualtakin on havaintoja jokisuihin tai jokien alaosalle alkukesällä nousseista miekkasärjistä. Laji on saattanut hyötyä ilmaston lämpenemisestä ja kenties löytänyt uusia kutupaikkoja.