Nokkakala

(Belone belone)

ruots. näbbgädda, engl. garfish

Lahko: Beloniformes, nokkakalat Heimo: Belonidae, nokkakalat

Nokkakalan levinneisyyskartta

 

Kuvat: Esa Lehtonen ja Lauri Urho
Kuvat: Esa Lehtonen ja Lauri Urho

 

Nokkakala on merikala, jonka voi tavata itäisellä Atlantilla, Välimerellä ja Mustallamerellä. Itämereen nokkakaloja vaeltaa keväällä Tanskan salmien kautta vuosittain vaihtelevia määriä. Syksyllä vaellus suuntautuu Itämerellä etelään, ja ainakin osa nokkakaloista siirtyy talveksi Brittein saarten vesille. Suomen aluevesillä nokkakalojen vaellus ulottuu Suomenlahdelle, Saaristomerelle ja Selkämerelle.

Tuntomerkit: Nokkakalan vartalo on hopeanhohtoinen, tasapaksu, pitkä ja kapea. Pää suippenee kuonoa kohti. Aikuisen kalan leuat ovat hyvin pitkät, hoikat ja täynnä piikkihampaita. Alaleuka on pitempi kuin yläleuka. Suu on melko pieni. Poikasen leuat ovat aluksi lyhyet. Ensimmäisen kesän aikana nuoren nokkakalan alaleuka kasvaa nopeammin kuin yläleuka, mutta aluksi se on pehmeä. Hampaat kehittyvät leukoihin vasta yli 20 cm:n pituisella kalalla.

Selkäevä ja peräevä sijaitsevat kohdakkain ruumiin takaosassa. Pienet vatsaevät ovat ruumiin keskikohdan takana. Pyrstönvarsi on lyhyt ja kapea. Kylkiviiva on lähellä vatsaa ja erottuu heikosti. Selkäranka ja kylkiruodot ovat vihreät.

Lisääntyminen, kasvu ja ravinto: Itämeressä nokkakala kutee yleensä matalilla hiekkapohjaisilla paikoilla meriajokkaan (Zostera marina) tai rakkolevän seassa, kun vesi on saavuttanut noin 15 °C:n lämmön. Mätimunat takertuvat rihmoilla kiinni kasveihin. Kutuaika voi sisältää useamman jakson ja jatkuu kesäkuun lopulle asti.

Aiemmin nokkakalan lisääntyminen onnistui Suomessa kenties vain satunnaisesti ja ilmeisesti vain Hankoniemellä. Noin kymmenen viime vuoden aikana nokkakalan poikasia on kuitenkin havaittu vuosittain Helsingin ja Uudenkaupungin väliseltä rannikkoalueelta. Pohjoisimmat samankesäiset, 5–7 cm:n pituiset nokkakalat on löydetty Rauman ja Porin edustalta.

Kuvat: Esa Lehtonen ja Lauri Urho

Kuvat: Esa Lehtonen ja Lauri Urho
Kuvat: Esa Lehtonen ja Lauri Urho

 

 

 

 

 

Nokkakala saalistaa pienestä saakka pintavedessä, aluksi eläinplanktonia, myöhemmin tuulenkaloja, piikkikaloja ja nuoria silakoita. Kuteneet nokkakalat viipyvät vesillämme jonkin aikaa saalistaen parvina pikkukaloja. Aikuiset nokkakalat ovat yleensä 60‒80 cm:n mittaisia. Suurimmat yksilöt ovat lähes kilon painoisia ja iältään noin kymmenvuotiaita.

Lajin tilanne ja uhkatekijät: Nokkakalan lisääntyminen on onnistunut 2000-luvulla laajemmalla aueella kuin aiemmin. Laji on ilmeisesti hyötynyt ilmaston lämpenemisestä. Sen vaelteleva elämäntapa hankaloittaa kansallista uhanalaisuuden arviointia.

Nokkakalan poikaset uivat usein lähellä veden pintaa, alaleuan kärki pintaa viistäen.
.Nokkakalan poikaset uivat usein lähellä veden pintaa, alaleuan kärki pintaa viistäen. Kuvat: Esa Lehtonen ja Lauri Urho