Peledsiika

(Coregonus peled)

ruots. peledsik, engl. peled whitefish

Lahko: Lohikalat Salmoniformes Heimo: Lohet Salmonidae Alaheimo: Coregoninae

Peledsiian levinneisyyskartta

 

Kuva: Lauri Urho
Kuva: Lauri Urho

 

Tuntomerkit  Esiintyminen ja alkuperä  Lisääntyminen   Ravinto, kasvu ja vaellukset Kalastus ja saaliit  Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus

 

Tuntomerkit: Peledsiika on kirkas- ja korkeakylkinen selkävesien rasvaevällinen parvikala. Toisin kuin kotoisilla siioillamme peledsiian alaleuka on hiukan yläleukaa pidempi, kuten muikulla. Myös sen ruumiin muoto on korkeampi. Kiduskaarissa on tiheä ja pitkä siivilähampaisto, yleensä 50-65 siivilähammasta.

Esiintyminen ja alkuperä: Peledsiika elää luontaisesti Vienanmereen laskevan Mezenjoen ja Itä-Siperiassa olevan Kolymajoen välisellä alueella. Siperiassa lajista tavataan useita erilaisia ekologisia muotoja. Nykyisin peledsiikoja on istutettu eri puolille Eurooppaa. Sitä tavataan Suomen lisäksi mm. Baltian maissa, Länsi-Venäjällä ja Puolassa. Suomeen peledsiika tuotiin mätimunina Pietarin lähistöllä sijaitsevalta kalanviljelylaitokselta vuonna 1965. Tuonnin tarkoituksena oli saada muuttuneisiin vesistöihin sopiva siikalaji, joka lisäisi kalaveden arvoa. Lajia istutettiin 1960- ja 1970-luvuilla useisiin kohteisiin. Parhaiten istukkaat menestyivät Lokan ja Porttipahdan tekoaltaissa, joissa todettiin luontaista lisääntymistäkin 1980-luvun loppupuolella. Kemijoen vesistön lisäksi lajia tavataan istutettuna eräissä Etelä-Suomen pienissä järvissä.

Lisääntyminen: Peledsiika tulee sukukypsäksi noin kolmevuotiaana. Lajin kutuaika vaihtelee eri osissa levinneisyysaluetta. Lapin tekojärvissä kutu tapahtuu yleensä marras-joulukuussa jään alla, 2-3 metrin syvyydessä hiekka tai sorapohjilla. Poikaset kuoriutuvat jäiden lähdön aikaan 8-9 millimetrin pituisena.

Ravinto, kasvu ja vaellukset: Peledsiika siivilöi ravinnokseen eläinplanktonia: vesikirppuja ja hankajalkaisia. Kasvukauden aikana se ui sekä rannan tuntumassa että ulappa-alueilla usein veden pintakerroksessa muikun tavoin. Lapin tekojärvissä sen kasvu oli 1980-luvulla nopeaa, sillä huolimatta pohjoisen lyhyestä kasvukaudesta, peledsiiat saavuttivat puolen kilon painon kolmessa kasvukaudessa. Tekojärviin syntyi 1990-luvun vaihteessa pari suurta vuosiluokkaa luontaisesti, jolloin kantojen koko kasvoi moninkertaiseksi ja kalojen kasvuvauhti romahti. Aikaisemmin puolisen kiloa painanut 3-4-vuotias siika painoi silloin ainoastaan 150 g. Sittemmin kannan koon pienentyessä myös kalojen kasvu on parantunut.

Kalastus ja saaliit: Peledsiiat parveutuvat kudun aikaan voimakkaasti ja tällöin verkkosaaliit jään alta ovat suurimmillaan. Peledsiian kalastus muuttui kalojen koon pienentyessä verkkopyynnistä isorysä- ja troolipyyntiin, jolloin saaliit nousivat jyrkästi. Vuosina 1992-94 suurista tekojärvistä pyydettiin vuosittain 150-190 tonnin saaliita. Peledsiiat tulivat tuolloin tutuksi monelle ”polarmuikkuina”. Markkinatuomioistuin kielsi kuitenkin tämän nimen käytön harhaanjohtavana. Luontaisen lisääntymisen loppuminen heijastui saaliiseen siten, että esimerkiksi vuonna 1999 kummankin tekojärven yhteenlaskettu saalis oli enää noin 4 tonnia.

Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus: Peledsiikakantojen ylläpito edellyttää jatkuvia istutuksia, koska lajin luontainen lisääntyminen on sattumanvaraista tai ainakin erittäin vaihtelevaa. Kun kannan luontainen lisääntyminen onnistuu, tärkein hoitotoimenpide on kalastuksen oikeanlainen järjestäminen. Järvien talvisäännöstely ja hapen vähäisyys tuhoavat usein peledsiian mädin. Lisääntymistulos saattaa parantua, mikäli näihin tekijöihin kyetään vaikuttamaan. Viime vuosina kiinnostus lajia kohtaan on hieman hiipunut.