Säyne

(Leuciscus idus)

ruots. id, engl. ide

Lahko: Karppikalat Cypriniformes Heimo: Särkikalat Cyprinidae

Säyneen levinneisyyskartta

 

Kuva: Jussi Pennanen
Kuva: Jussi Pennanen

 

Tuntomerkit  Esiintyminen ja alkuperä  Lisääntyminen  Ravinto, kasvu ja vaellukset Kalastus ja saaliit  Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus  Muuta

 

Tuntomerkit: Melko suureksi kasvava särkikala, jolla on vaaleat, messinginsävyiset kyljet ja keltaiset silmät. Vatsapuolen evät ovat punaiset tai punertavat. Peräevässä on 11-13 ruotoa. Muistuttaa särkeä, mutta säyneen suomut ovat pienemmät;kylkiviivalla on 55-61 suomua (särjellä vain 42-45).

Esiintyminen ja alkuperä: Säynettä pidetään suurten, puhtaiden ja kirkkaiden vesien kalana. Sen levinneisyyden eteläraja kulkee Alpeilla ja Pyreneitten vuoristossa. Säyne puuttuu Norjan ja Ruotsin tunturialueilta sekä Reinin vesistön länsipuolelta. Idässä säynettä tavataan Itä-Siperian Lenajoen vesistössä ja Baikaljärvessä asti. Suomessa säynettä on koko merialueella ja kaikissa suurissa sisävesissä. Pohjoisimmat säynepaikat ovat Kemijoen (Lokan tekoallas), Ounasjoen ja Tornionjoen yläosissa. Sitä on siirrelty 1900-luvun aikana uusiin paikkoihin ja toisinaan vahvistamaan taantunutta kantaa.

Lisääntyminen: Säyne saavuttaa sukukypsyyden yleensä 5-8-vuotiaana ja noin 30-35 cm pituisena. Kudulle säyne hankkiutuu mataliin virtapaikkoihin pian jäidenlähdön jälkeen. Merestä se nousee suistoihin, jokiin ja pieniinkin puroihin, mutta kutee myös meren ruovikkoisilla lahtialueilla. Kutu kestää yleensä vain muutaman päivän. Mätimunat kiinnittyvät kasviaineksiin tai kiviin. Alkioiden kehittymisaika vaihtelee veden lämpötilan mukaan, yleensä se on 10-17 vuorokautta. Vastakuoriutunut poikanen kiinnittyy johonkin alustaan pariksi päiväksi ennen uimaanlähtöä.

Ravinto, kasvu ja vaellukset: Säyne on monipuolinen ravinnonkäyttäjä. Poikaset syövät eläinplanktonia. Nuorten ja aikuisten ravintona ovat hyönteiset, pohjaeläimet ja kotilot. Isot säyneet saalistavat myös kaloja. Pituuskasvu on nopeinta parina ensimmäisenä elinvuotena. Kymmenvuotiaana säyne on noin kilon painoinen, ja toisinaan se elää yli 20-vuotiaaksi ja voi kasvaa yli 3 kg painoiseksi. Keväällä kudun jälkeen säyneet siirtyvät matalista rantavesistä usein järvien ja meren saariston selkävesille. Kesäisin ne liikkuvat usein parvina, ja varsinkin tyynellä säällä niiden liikkeitä voi seurata pinnan tuntumassa. Talveksi säyneet hakeutuvat syvempiin vesiin.

Kalastus ja saaliit: Säyne on aikaisemmin ollut arvostettu talouskala, mutta särkikalojen yleisen arvostuksen laskun myötä sen käyttö on vähentynyt. Saaristomereltä, Suomenlahdelta ja Pohjanlahden jokisuista säynettä kalastetaan edelleen jonkin verran myyntiin. Monilla sisävesillä säyne on verkkokalastajien satunnainen saalis. Vapavälineillä kalastaville se on mielenkiintoinen kohde. Vapaa-ajankalastajien säynesaaliin arvioitiin olleen 368 tonnia vuonna 2001.

Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus: Virtavesien rakentamisen, säännöstelyn, ja rehevöitymisen vuoksi säynekannat ovat paikoin taantuneet sekä happamoitumisen takia muutamat jopa hävinneet. Jokisuistojen ja purojen suojelu ja kunnostaminen, samoin kuin kalatiet, voisivat edesauttaa säyneen lisääntymistä. Kantoja on paikoin yritetty elvyttää siirtämällä emokaloja tai istuttamalla yksikesäisiä lammikkopoikasia. Kokonaisuutena laji on meillä elinvoimainen.

Muuta: Säyneen oranssia värimuotoa, kultasäynettä, viljellään lammikoiden koristekalaksi.