Vaskikala

(Spinachia spinachia)

ruots. tångspigg, engl. sea stickleback (fifteen-spined stickleback)

Lahko: Gasterosteiformes, piikkikalat Heimo: Gasterosteidae, piikkikalat

Vaskikalan levinneisyyskartta

 

Kuvat: Lauri Urho
Kuva: Lauri Urho

 

Vaskikala on piikkikaloihin kuuluva merikala, joka elää Atlantin rannikkoalueilla Espanjan pohjoisosasta Norjaan sekä Pohjanmeren ja Itämeren matalissa osissa. Suomen vesillä sitä on Ahvenanmaalla, Saaristomerellä, Selkämeren eteläosalla ja Suomenlahdella noin Kotkaan saakka. Näillä alueilla murtoveden suolapitoisuus on 4‒6 promillea. Vaskikalalle sopivaa elinympäristöä ovat mm. ulko- ja sisäsaariston meriajokas- ja rakkoleväkasvustot. Sitä havaitaan tavallisesti yksitellen tai pareittain ja alle 10 metrin syvyydellä.

Tuntomerkit: Vaskikalan ruumis on hoikka ja särmikäs. Sen keskivaiheilla ovat kohdakkain lyhyet peräevä ja selkäevä. Niiden takana on pitkä ja hyvin kapea pyrstönvarsi. Selän keskilinjassa on pään ja selkäevän välissä 14‒17 lyhyttä piikkiruotoa, jotka usein ovat vartalon suuntaisesti alas painautuneina. Aikuisen vaskikalan kuono on pitkä. Suu on pieni, ja alaleuka on pidempi kuin yläleuka.

Kuono, selkä ja pyrstönvarsi ovat ruskeat, rakkolevän väriset. Kyljet ovat kellertävät tai messinginkeltaiset. Vatsa on vaaleampi ja usein keltainen. Kylkisärmissä on pieniä luukilpiä. Pyrstönvarsi on luulevyjen vuoksi jäykkä.

Lisääntyminen, kasvu ja ravinto: Toukokuun puolivälin tienoilla vaskikalakoiras aloittaa rantavedessä pesän rakentamisen noin 0,5–1 metrin syvyydellä. Se rakentaa pesän kasvinosista, jotka se kiinnittää toisiinsa munuaisista erittyvällä liimamaisella aineella. Pieni pesä on usein rakkolevän tai meriajokkaan varassa. Naaraan tai naaraiden pesään laskemat mätimunat jäävät koiraan huolenpitoon. Koiras puolustaa reviiriä ja huolehtii kehittyvien alkioiden hapensaannista heiluttamalla rintaeviään pesän suuaukolla.

Naaras voi tuottaa kolme mätierää heinäkuun alkuun mennessä ja kuolee sitten. Koiraskin kuolee loppukesällä mätimunien hoivajaksojen päätyttyä. Poikaset viipyvät aluksi pesän suojassa, mutta hajaantuvat pian lähistölle. Syksyyn mennessä nuoret vaskikalat ovat jo 7–9 cm:n pituisia. Ne tulevat sukukypsiksi seuraavana keväänä.

Vaskikala kasvaa 10–15 cm:n pituiseksi ja elää noin puolitoista vuotta. Se saalistaa väijymällä rakkolevän suojissa ja pyydystää eteensä uivia planktoneliöitä. Vaskikalan tärkeintä ravintoa ovat aluksi pienet planktonäyriäiset, myöhemmin myös suuremmat katkat, siirat ja kalanpoikaset.

Lajin tilanne ja uhkatekijät: Itämeren rantavaltioissa havaittiin vaskikalan vähenemistä meriajokkaan ja rakkolevän taannoisen taantuman aikana. Suomessa havaintoja vaskikalasta on viime vuosilta sukeltajien tekeminä ja kampelatutkimuksissa poikasnuotalla saatuina. Vaskikalaa ei yleensä saada tavallisilla kalanpyydyksillä. Lajin runsaus ilmeisesti vaihtelee vuosittain melkoisesti. Vaihteluiden suuruudesta ja suunnasta ei ole tarkempaa tietoa. Vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa vaskikala päätyi luokkaan puutteellisesti tunnetut (DD, data deficient). Sen esiintymisalueessa ei ole tapahtunut muutoksia.

 

Kuva: Lauri Urho
Kuva: Lauri Urho